What about now?

 Miulla on nyt sitten varmaan kunnia päättää tää blogi tältä erää, kun muut on jo tehneet nää paluupostaukset. Ei miulla kyllä mitään sanottavaa enää tähän oo, Jenna ja Sanni tiivisti tunnelmat aika hyvin... Ikävä on ihmisiä ja koko Australiaa, mutta oli kyllä kiva syödä aamupalaks jotain muutakin kun kaks kuppasta paahtoleipää ja juoda hyvää kahvia ja nähä kavereita (miks nää miun postaukset johtaa aina ruokaan....)! Tää sää vaan on liian kylmä ja unirytmi ei meinaa korjaantua millään. Mieki oon vieläki ihan sekasin päivissä ja en voi olla miettimättä, että vielä viikko sitten oltiin Australian auringon alla. Ja aina kun kattoo kelloa niin ei voi olla miettimättä paljon se on Ausseissa :D

Aamiainen ILMAN leipää, nam!

Missä uima-allas ja aurinko?

No, kuten Jenna jo postauksessaan ilmoitti, päätettiin tosiaan lähtee koulun jälkeen takas. Miun mielestä ihan hyvä vaihtoehto pitää ns. välivuosi opiskeluun ja lähtee tekemään jotain muuta, tässä kun nyt vielä kahden vuoden aikana pitäs suoritella amiksen opinnäytetyö, IB-kokeet, YO-kokeet ja lukion päättötodistus. Tiukkaa tulee olemaan, mutta ehkä siitä selvitään kun on jotain mitä odottaa! Muutenkaan ei ainakaan vielä oo pienintäkään hajua mitä haluaa tehdä tän koulun jälkeen, joten välivuosi voi olla enemmän kuin tervetullut... Mutta kuten sanottu, Australia we'll be back!!

Home sweet home

Jennapa tuossa kertoi jo kaiken oleellisen meijän lentomatkoista ja kulttuurishokista, mikä kohdattiin kun tultiin Suomeen joten en rupea nyt niitä kertailemaan. Laitan vaan lyhyesti ja yksinkertaisesti, että reissussa on kiva olla mutta on myös kiva tulla kotiin. Aikaeron takia olen päivissä ihan sekaisin ja unirytmikin pitäisi saada takaisin ruotuun tässä syysloman aikana.

Viimeisen päivän viettoa Hyde Parkissa.

Eilisiltana saavuttiin noin neljän aikaan tänne Ylämyllylle, mistä Jenna ja Piia sitten jatkoi Joensuuhun ja mie lähes suorilla Outokumpuun lääkäripäivystykseen hakemaan kolmannen satsin antibiootteja märkärupeen. Sain nyt kyllä sellasta myrkkyä, mikä vastaanottovirkailijan mukaan tappaa oravatkin takapihalta, että jo on kumma jos ei nyt tällä tokene. Samalla kävin mummolassa viemässä tuliaiset ja kahtomassa osaomistukissaani Reneä, joka on ollut huonona nyt jonkin aikaa, mutta on onneksi alkanut parantua. Ajoin myös autolla ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen! Tuntui aika omituiselta istua vasemmalla puolen AJAJANA... Aika äkkiä tähän kuitenkin tottuu (toivottavasti).

Jennan ja Piian lentokenttäangsti.

Reissusta jäi kokonaisuudessaan erittäin hyvät fiilikset. Sai nähdä maailmaa ja tutustua täysin erilaiseen kulttuuriin töiden kautta. Olin mielestäni erittäin onnekas kun sain kuvata niin paljon Undercurrent-juttuja, matkustella ympäri Perthiä ja nähdä samalla tavallisten ihmisten elämää ja arkea. Kehityin myös paljon ihmisenä. Ennen kaikkea olen itsenäisempi kuin ennen matkaa ja uskallan jopa hoitaa omia asioitani. Vielä on paljon asioita joissa voi kehittyä lisää, mutta tästä on suunta vain ylöspäin. Matka kohti kohti itsenäistä elämää alkaa, muutto omilleen on joskus tulevaisuudessa vielä edessä ;)

Sorsaperhe Hyde Parkissa.

Näinpä mie nyt jätän viimeiset hyvästit tälle blogille ja omasta puolestani kiitän kaikki lukijoita jotka ovat jaksaneet lukea meidän juttuja. Jennan ja Piian osalta juttu jatkuu kuten edellisestä tekstistä voitte lukea. Mie taas olen aika varma siitä että miun tulevaisuus sijoittuu vielä seuraavat vuodet ihan kotisuomeen. Australiaan kyllä palaan vielä joskus, ehkä kymmenen, ehkä viidentoista tai ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä. Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Nyt haluan vain toistaiseksi käpertyä poikaystävän kainaloon ja nukkua pääni selväksi tästä epätodellisuuden tunteesta: täällä sitä ollaan, Suomessa taas.

Univelat pitää nukkua pois... hyvässä seurassa :D

Leaving is only a good reason to go back

Nyt se on sitten ohi... Superlämpimät ilmat alkoivat heti, kun lähdettiin pois. Viimeisenä päivänä käytiin nauttimassa viimeistä kertaa Cottesloen maisemista, lämmöstä ja hiekasta (jota sitten kaiveltiin pois hiuksista vielä Suomessakin...) Rannalla oli ruuhkaa, mutta ei se kyllä haitannut, olipahan tunnelmaa. Lentomatkat meni taas aivan ongelmitta, ensimmäinen oli vähän myöhässä, mutta ei vaikuttanut muihin jatkolentoihin mitenkään. Pisin 13 tunnin lento oli kyllä välillä aika tuskaa, nukuin ensimmäisen 9h Perth - Hong Kong välin kokonaan, joten seuraavalla lennolla ei enää väsyttänyt ja aika ei kulunut sitten millään.

Hieman oli outoa tulla takas Suomeen, kun Ausseista lähtiessä lämpötila oli +34 ja kotiin tullessa sataa jo lunta! Sen lisäks kaikki puhuu suomee, kaikkialla lukee kaikki suomeksi ja kaikki ymmärtää jos puhun suomea. Kaikkein väsyneimmässä vaiheessa matkalla viimeisen lennon jälkeen kuuntelin hotellille mennessä, kun ihmiset bussissa puhuu suomea ja mietin, että mitä ihmettä nuo sanoo kun yritin automaattisesti kuunnella englanniksi... Hostellin ovelta kotiovelle matkustamiseen meni yhteensä noin 46 tuntia, joten todellakin it's a bloody long way. Löysin lentokentältä aika osuvan mukin juuri tuolla tekstillä varustettuna.


Oli aika haikeeta jättää Billabong ja kaikki ihmiset, just kun oli tottunu elämään siellä ja tutustunu niin moniin niin kaikki vaan yllättäen loppuu. Tosin en oo vielä ehkä ihan toipunu tästä kaikesta, tuntuu siltä, että herään huomenna taas hostellihuoneesta, kerään vaatteet päälle ja menen alakertaan syömään paahtoleipää, joka kärähtää mukavasti paahtimessa. Löllyn jossain pari tuntia, ostan ruokaa Colesilta ja siirryn letkeästi takapihalle pitkään pöytään juttelemaan, nauttimaan auringosta ja hyppään ehkä uima-altaaseen...

Tältä näytti, kun lähdin Suomesta....

... Ja tältä, kun palasin takaisin.

Mutta kai tähän rytmiin taas tottuu jonkun ajan päästä. Pari päivää kotona, hyvää ruokaa ja hengailua kavereiden kanssa ja sitten takaisin kouluun kohtaamaan julma todellisuus ja kaikki velvollisuudet. Ollaan jo päätetty Piian kanssa, että kun saadaan koulutyö loppuun niin lähdetään uudestaan kenguruiden maahan ja tälläkertaa Working Holiday viisumilla, joten aika ei ainakaan lopu kesken aivan heti. Eli 2 vuotta aikaa kerätä tarpeeksi rahaa lentoihin ja muuhun pakolliseen ja sitten blogin päivitys jatkuu uusin seikkailuin!

Today is the day

Noniin, eli kotiinlahdon paiva on vihdoin koittanut. Aamulla ajateltiin ottaa paiva ihan rauhallisesti kuka missakin haluaa, sitten kayda illalla huoneessa suihkussa ja pakkailemassa jonka jalkeen suunnata lentokentalle. Nama kuvitelmat mureni aika akkia kun respasta soitettiin meidan huonepuhelimeen, etta meidan pitais kayda tekee check-out niin pian kuin mahdollista. Oltiin vahan hah, kun meilla piti olla huone maksettu 17 lokakuuta asti. Ei kuitenkaan loydetty enaa sita varausvoucheria mistaan, joten kiltisti (ja pikavauhtia) pakattiin loput kamat ja rynnattiin ulos. Toivottavasti kaikki tarvittava tuli nyt mukaan :D Kaikki miun blogikuvat ainakin hukkui matkalla, kun tietokone on jo pakattu ja nyt tuhlaan alakerran nettiaikaa taman kirjoittamiseen.

Jenna ja Piia suuntasi rannalle ja mie jain laheiseen Hyde Parkiin kuvailemaan sorsia. Helle on kylla ihan tajuton! Tuntuu etta lampohalvauskuolema tulee heti kun astuu ulos ovesta. Sisalla on sentaan onneksi ilmastointi, eihan taalla muuten tammonen arktisiin oloihin tottunut suomalainen pystyis olemaan. Kavin Colesilta ruokaa ja matkalla oli pakko pysahtya kolme kertaa juomaan kun ei kertakaikkiaan vaan pystyny tuossa helteessa raahaamaan ihteeni eteenpain :D Ihanaa, kun miulla on kasimatkatavarana kaytannon pakosta talvikengat, paksut housut ja paksu fleecehuppari, kun en saanut niita mitenkaan mahtumaan matkalaukkuun ja naa ois tarkotus pukea paalle ennen lentokentalle lahtoa. Luulen etta Hong Kongissa voi olla myos aika lammin, joten katotaan tulenko mie hoyryna takasin Suomeen.

Suunnitelmissa on lahtea lentokentalle kahdeksaksi, itse lento lahtee puolenyon aikaan. Mutta sita ennen saatetaan kayda ulkona syomassa ja nautitaan viimeisen kerran Perthin maisemista, saasta, ihmisista, ymparistosta ja tunnelmasta. Pieni haikeus tulee, kun onhan tama kuitenkin ollut meidan koti kunnioitettavat kaksi kuukautta. Mutta nokka kohti kotisuomea, ja uusia seikkailuja sitten kun niiden aika taas on! :)

Never felt better

Täältä saa siis sitä utopistista juomaa, jota bubble teaksikin kutsutaan.

Eilen oli sitten vika työpäivä. Saatiin kaikki paperit ym. hommat hoidettua ja nyt ollaankin sitten yhtä hienoa työkokemusta rikkaampia. Fiilis on ainakin miulla hyvä tällä hetkellä, en olis voinu kuvitella tän reissun olevan lähellekään tätä mitä tää on ollu! Ja tuo oli siis positiivinen ilmaisu :D Ainut miinus on, että huomenna tosiaan sanotaan heipat tälle mantereelle... Mutta aina pitää lähteä pois, että voi tulla takas! WTV:stä jäi hyvä kuva meille, toivottavasti sama pätee toisinkin päin. Harmittaa vähän lähteä, kun just oltiin päästy työnteon rytmiin ja nyt sitten jo lähdetään pois... Kiikutettiin eilen myös iso boksi suklaata ja keksejä työpaikalle. Meillä oli kuvia vikasta työpäivästä, mutta jostain syystä Jennan kameran kortti alko just äsken temppuilemaan eikä saaha niitä koneelle... Toivottavasti saadaan ne vielä pelastettua, siellä oli hyvää materiaalia!

Vehreä puisto keskellä ydinkeskustaa, Suomi vois ottaa mallia tästä...

Pilvenpiirtäjä :D

Sannin tuska

Tänään herättiin sitten kummallisen aikaseen, vaikka olis voinu nukkua pitkään. Lähettiin sitten Sannin kanssa tekemään viimeiset ostokset ja nauttimaan auringosta, lämpötilahan on täällä nyt n. 27 astetta että ei mitenkään huono :) Käytiin juomassa viimeset bubble teat ja syötiin pizzaa jossain puistossa. Nyt ollaan sitten yritetty tunkee tavaroita matkalaukkuihin, joka vaikuttaa osittain aika epätoivoselta touhulta (ainakin Sannin osalta). Illan ohjelmasta ei oo vielä tietoa, mennään ehkä syömään kengurupihvejä jonnekin... Huomenna sitten oliskin se kauan odotettu ja vihattu vika päivä täällä (nyyh) ja koska huomiseks on luvattu 34 astetta lämmintä, niin saatetaan mennä Cottesloe Beachille nautiskelemaan auringosta kun siitä voi vielä toistaseks voi nauttia ;D Lentohan meillä lähtee vasta puolenyön aikoihin, hostellilta lähetään varmaankin 8-9 aikoihin illalla. Siihen asti siis nautitaan loppuhetkistä ihan täysillä, jee!

Auringosta nautiskelua parvekkeella. (Ja märkäruven rapsuttelua, jota Sannilla jälleen on - tällä kertaa myös selässä.)

Damn you, vitamiinipurkki!

Sannin aamuinen vitamiinipilleripurkki kertoo, että kohta loppuu Aussi elämä, ei hyvä juttu. Huomenna viimeinen päivä töissä, sen kunniaksi viedään sinne jotain herkkuja ja nautiskellaan viimeisistä hetkistä. Aion kulkea kameran kanssa kuvaamassa joka ikisen naaman, jonka talosta löydän, että saan paljon muistoja tästä kaikesta ja kaikista. Mietin myös, että jos lauantaina tai sunnuntaina olis hyvä ilma, niin vois mennä viimeistä kertaa rannalle, sielläkin pääsin käymään vaan kerran.

Tästä kuvasta voi aistia suuren tuskan, jota koen

Kävin myös ostamassa viimeisiä puuttuvia tuliaisia tänään. Mukaan tarttui muutama tosi hassu löytö, mutta en julkaise vielä mitä ettei yllätys mene pilalle. Osittain ollaan jo kaikki kolme aloitettu pakkaamaan, toiset innokkaammin ja toiset vähemmän innokkaasti. Jos oikein laitan kaikki Tetris-taidot peliin niin saan tuurilla kaiken mahtumaan laukkuun ongelmitta, miun laukku tosin on puolet pienempi kun Sannin ja Piian mutta eiköhän tästä selvitä.

Huomasin myös töissä hauskan yksityiskohdan: lappu joka käskee kysymään Warrenilta ohjeita playlistien kanssa ennenkuin kysyy mitään Tristanilta. Aloin vaan miettimään, onko tämä lappu tehty ennen vai jälkeen sen kun kysyin apua Tristanilta ja sain melkein koko TV-aseman ohjelmiston sekaisin, hehe... Melkein tulee ikävä jopa soittolistoja kaikesta yksinkertaisuudesta ja pienistä ongelmista huolimatta.

Ja vielä kadulta bongattu hauska yksityiskohta: joku reppana unohti kenkänsä sähkölangan päälle, toivottavasti ei ollut pitkä kotimatka.

The final countdown

4, 3, 2, 1... Näin ne päivät vaan hupenee ja lähtö Suomeen lähestyy. Miun puolesta voitais lähtee vaikka tänään, kun oikeestaan kaikki mitä on halunnukkin nähä on jo nähty. Mutta nautitaan nyt näistä viimeisitä hetkistä täällä täysillä! :)

Eilisen yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen tämä päivä tuntui melko puuduttavalta. Jatkettiin Piian kanssa samaa kuin eilen eli editoitiin promoja koko päivä. Tehokkaasti saatiin yhteensä kahdeksan promoa tehtyä, mikä on ihan kunnioitettava saavutus. Huomiseksi Piialle jäi kolme editoitavaksi, mie lähen kuvaamaan Jingjingin kanssa aamulla klo 8.15. Herätyksestä tulee tuskaa kun mie oon tunnetusti paha aamutorkku. No jaa. Ei enää montaa aamua täällä ja aikaero Suomeen päin on onneks edullinen kouluaamuherätyksille. Tosin syyslomahan on välissä sotkemassa senkin että siihen meni sekin hyöty.

Huomenna taas kuvauskeikalle.

Illalla käytiin Piian kanssa lenkkeilemässä. Hämärässä lenkkeily on aivan ihanaa ja oli kiva kierrellä katselemassa paikkallisten ihmisten asuntoja. Edelleen mietitytään missä kaikki ihmiset ovat iltaisin, sillä vaikka Perth on suurkaupunki klo seitsemän aikaan ihmisiä tapaa ulkona liikkuessaan tyyliin vähemmän kuin Outokummussa.

Tän päivän kuvasaalis oli aika laihaa, joten tässä kaunis villikukka Pinnaclen reissulta. Niistäkin huomaa, että kesä on tullut.

Löydettiin myös uusi puisto ihan tästä meidän läheltä - Hyde Park. Kaunis paikka, jossa oli kaksi lammikkoa. Täysin peilityyni vesi näytti sanoinkuvaamattoman upealta katuvalojen loisteessa. Mietittiin Piian kanssa että se vesi ei edes näyttänyt vedeltä kun oli niin tyyntä. Jumituttiin Northbridgessä katselemaan laskuvarjohyppytoimiston ikkunaa. Olisi siistiä mennä mutta maksaa aika paljon. Harmi sinällään.

Tässä taas ainoastaan Länsi-Australiassa kasvava Kangaroo Paw. Suomennettuna kengurunkäpälä.

Lopuksi linkitetäänpä tähän nyt viimein jakso ohjelmaa jonka kanssa ollaan tuolla eniten tekemisissä. Saanko esitellä: Undercurrent ja uusin YouTubeen ladattu jakso. Tässä jaksossa mie oon kuvannu (Suicide Reporting) ja editoinu (Black Swan Awards), Piia editoinu (gallupit ja ehkä Riverside, en muista ulkoa) ja Jenna kuvannu (gallupit). Eli kaikkien tuotosta on nähtävillä! :)