6.1.2011

Katseet kohti länsirannikkoa

Tässä melko pitkäkin aika sitten aloitettiin lähettelemään sähköpostia eri paikkoihin Ausseissa. Alunperin tarkoitus oli pysyä ennalta päätettyjen 4 kaupungin linjalla, mutta päätettiin laajentaa, jotta mahdollisuudet paranisivat. Kaikki mahdolliset löydetyt Community TV asemat saivat emailiinsa viestin, mutta vain 1 vastasi nopeasti viestin lähetyksen jälkeen, mutta vastaus oli kielteinen, koska paikassa ei kuulemma ole mitään tekemistä. Muista paikoista ei kuulunut minkäänlaista vastausta, kunnes....
Toissapäivänä kaikkien kolmen sähköpostiin oli ilmestynyt vastaus WTV nimiseltä community TV-asemalta Perthistä! Viestin lähettänyt ihminen sanoi, että uskoo heidän vahingossa skipanneeen viestin aikaisemmin ja kysyi onko meillä edelleen kiinnostusta tulla sinne. HELL YEAH WE ARE STILL INTERESTED!! Joten eilen lähetin vastauksen ja tänään kyseinen mies vastasi viestiin, sanoi lähettevänsä tiedot eteenpäin ihmiselle joka kyseisessä paikassa hoitelee näitä asioita ja osaa neuvoa meitä eteenpäin. Toivoi myös, että homma onnistuu kaikin puolin ja päästään pian jo Aussien suuntaan ja tutustumaan WTV:n maailmaan!

Joten alkaa pitkästä aikaa näyttää hyvältä, oli jo hieman epätoivoisen hiljaisia hetkiä, kun mistään paikasta ei viitsitty edes lähettää minkäänlaista vastausta. Ja nyt salamana alkaa näyttää vahvasti siltä, että kyllä tästä vielä matka saadaan aikaiseksi.

Sekin on toki sinänsä mukavaa, että Perth sijaitsee täysin toisella laidalla Australiaa ja sitä on nimitetty yleisesti maailman eristyneimmäksi kaupungiksi. Kaikki muut suurkaupungit ovat päinvastaisella rannikolla. Mutta Perth on myös Australian neljänneksi suurin kaupunki, heti niiden kaupunkien jälkeen, minne oltiin alunperin hakemassa. Siellä on tosin löydettävissä hieno koralliriutta ja seinämaalaus, jotka ovat paikan nähtävyyksiä. Lähimpään isoon kaupunkiin on matkaa 2700km.

Mutta kaiken tämän maantieto pläjäyksen jälkeen pitää todeta, että so what, jos homma lähtee nyt toimimaan hyvää vauhtia niin mahtava reissu tästä vielä tulee, mentiinpä sitten miten korpeen tahansa! Ja töihin tässä on matka eikä lomalle. Jos ehditään sitten työskentelyn lomassa tehdä muutakin ja tutustua maahan, niin omalta kohdalta katsottuna suurkaupunkielämä ei ehkä niinkään edes kiinnosta, koralliriutat, kengurut, koalat, kasvit, eläimet, maisemat, arkielämä ja surffaus ajaa shoppailun ohi mennen tullen.