What about now?

 Miulla on nyt sitten varmaan kunnia päättää tää blogi tältä erää, kun muut on jo tehneet nää paluupostaukset. Ei miulla kyllä mitään sanottavaa enää tähän oo, Jenna ja Sanni tiivisti tunnelmat aika hyvin... Ikävä on ihmisiä ja koko Australiaa, mutta oli kyllä kiva syödä aamupalaks jotain muutakin kun kaks kuppasta paahtoleipää ja juoda hyvää kahvia ja nähä kavereita (miks nää miun postaukset johtaa aina ruokaan....)! Tää sää vaan on liian kylmä ja unirytmi ei meinaa korjaantua millään. Mieki oon vieläki ihan sekasin päivissä ja en voi olla miettimättä, että vielä viikko sitten oltiin Australian auringon alla. Ja aina kun kattoo kelloa niin ei voi olla miettimättä paljon se on Ausseissa :D

Aamiainen ILMAN leipää, nam!

Missä uima-allas ja aurinko?

No, kuten Jenna jo postauksessaan ilmoitti, päätettiin tosiaan lähtee koulun jälkeen takas. Miun mielestä ihan hyvä vaihtoehto pitää ns. välivuosi opiskeluun ja lähtee tekemään jotain muuta, tässä kun nyt vielä kahden vuoden aikana pitäs suoritella amiksen opinnäytetyö, IB-kokeet, YO-kokeet ja lukion päättötodistus. Tiukkaa tulee olemaan, mutta ehkä siitä selvitään kun on jotain mitä odottaa! Muutenkaan ei ainakaan vielä oo pienintäkään hajua mitä haluaa tehdä tän koulun jälkeen, joten välivuosi voi olla enemmän kuin tervetullut... Mutta kuten sanottu, Australia we'll be back!!

Home sweet home

Jennapa tuossa kertoi jo kaiken oleellisen meijän lentomatkoista ja kulttuurishokista, mikä kohdattiin kun tultiin Suomeen joten en rupea nyt niitä kertailemaan. Laitan vaan lyhyesti ja yksinkertaisesti, että reissussa on kiva olla mutta on myös kiva tulla kotiin. Aikaeron takia olen päivissä ihan sekaisin ja unirytmikin pitäisi saada takaisin ruotuun tässä syysloman aikana.

Viimeisen päivän viettoa Hyde Parkissa.

Eilisiltana saavuttiin noin neljän aikaan tänne Ylämyllylle, mistä Jenna ja Piia sitten jatkoi Joensuuhun ja mie lähes suorilla Outokumpuun lääkäripäivystykseen hakemaan kolmannen satsin antibiootteja märkärupeen. Sain nyt kyllä sellasta myrkkyä, mikä vastaanottovirkailijan mukaan tappaa oravatkin takapihalta, että jo on kumma jos ei nyt tällä tokene. Samalla kävin mummolassa viemässä tuliaiset ja kahtomassa osaomistukissaani Reneä, joka on ollut huonona nyt jonkin aikaa, mutta on onneksi alkanut parantua. Ajoin myös autolla ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen! Tuntui aika omituiselta istua vasemmalla puolen AJAJANA... Aika äkkiä tähän kuitenkin tottuu (toivottavasti).

Jennan ja Piian lentokenttäangsti.

Reissusta jäi kokonaisuudessaan erittäin hyvät fiilikset. Sai nähdä maailmaa ja tutustua täysin erilaiseen kulttuuriin töiden kautta. Olin mielestäni erittäin onnekas kun sain kuvata niin paljon Undercurrent-juttuja, matkustella ympäri Perthiä ja nähdä samalla tavallisten ihmisten elämää ja arkea. Kehityin myös paljon ihmisenä. Ennen kaikkea olen itsenäisempi kuin ennen matkaa ja uskallan jopa hoitaa omia asioitani. Vielä on paljon asioita joissa voi kehittyä lisää, mutta tästä on suunta vain ylöspäin. Matka kohti kohti itsenäistä elämää alkaa, muutto omilleen on joskus tulevaisuudessa vielä edessä ;)

Sorsaperhe Hyde Parkissa.

Näinpä mie nyt jätän viimeiset hyvästit tälle blogille ja omasta puolestani kiitän kaikki lukijoita jotka ovat jaksaneet lukea meidän juttuja. Jennan ja Piian osalta juttu jatkuu kuten edellisestä tekstistä voitte lukea. Mie taas olen aika varma siitä että miun tulevaisuus sijoittuu vielä seuraavat vuodet ihan kotisuomeen. Australiaan kyllä palaan vielä joskus, ehkä kymmenen, ehkä viidentoista tai ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä. Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Nyt haluan vain toistaiseksi käpertyä poikaystävän kainaloon ja nukkua pääni selväksi tästä epätodellisuuden tunteesta: täällä sitä ollaan, Suomessa taas.

Univelat pitää nukkua pois... hyvässä seurassa :D

Leaving is only a good reason to go back

Nyt se on sitten ohi... Superlämpimät ilmat alkoivat heti, kun lähdettiin pois. Viimeisenä päivänä käytiin nauttimassa viimeistä kertaa Cottesloen maisemista, lämmöstä ja hiekasta (jota sitten kaiveltiin pois hiuksista vielä Suomessakin...) Rannalla oli ruuhkaa, mutta ei se kyllä haitannut, olipahan tunnelmaa. Lentomatkat meni taas aivan ongelmitta, ensimmäinen oli vähän myöhässä, mutta ei vaikuttanut muihin jatkolentoihin mitenkään. Pisin 13 tunnin lento oli kyllä välillä aika tuskaa, nukuin ensimmäisen 9h Perth - Hong Kong välin kokonaan, joten seuraavalla lennolla ei enää väsyttänyt ja aika ei kulunut sitten millään.

Hieman oli outoa tulla takas Suomeen, kun Ausseista lähtiessä lämpötila oli +34 ja kotiin tullessa sataa jo lunta! Sen lisäks kaikki puhuu suomee, kaikkialla lukee kaikki suomeksi ja kaikki ymmärtää jos puhun suomea. Kaikkein väsyneimmässä vaiheessa matkalla viimeisen lennon jälkeen kuuntelin hotellille mennessä, kun ihmiset bussissa puhuu suomea ja mietin, että mitä ihmettä nuo sanoo kun yritin automaattisesti kuunnella englanniksi... Hostellin ovelta kotiovelle matkustamiseen meni yhteensä noin 46 tuntia, joten todellakin it's a bloody long way. Löysin lentokentältä aika osuvan mukin juuri tuolla tekstillä varustettuna.


Oli aika haikeeta jättää Billabong ja kaikki ihmiset, just kun oli tottunu elämään siellä ja tutustunu niin moniin niin kaikki vaan yllättäen loppuu. Tosin en oo vielä ehkä ihan toipunu tästä kaikesta, tuntuu siltä, että herään huomenna taas hostellihuoneesta, kerään vaatteet päälle ja menen alakertaan syömään paahtoleipää, joka kärähtää mukavasti paahtimessa. Löllyn jossain pari tuntia, ostan ruokaa Colesilta ja siirryn letkeästi takapihalle pitkään pöytään juttelemaan, nauttimaan auringosta ja hyppään ehkä uima-altaaseen...

Tältä näytti, kun lähdin Suomesta....

... Ja tältä, kun palasin takaisin.

Mutta kai tähän rytmiin taas tottuu jonkun ajan päästä. Pari päivää kotona, hyvää ruokaa ja hengailua kavereiden kanssa ja sitten takaisin kouluun kohtaamaan julma todellisuus ja kaikki velvollisuudet. Ollaan jo päätetty Piian kanssa, että kun saadaan koulutyö loppuun niin lähdetään uudestaan kenguruiden maahan ja tälläkertaa Working Holiday viisumilla, joten aika ei ainakaan lopu kesken aivan heti. Eli 2 vuotta aikaa kerätä tarpeeksi rahaa lentoihin ja muuhun pakolliseen ja sitten blogin päivitys jatkuu uusin seikkailuin!

Today is the day

Noniin, eli kotiinlahdon paiva on vihdoin koittanut. Aamulla ajateltiin ottaa paiva ihan rauhallisesti kuka missakin haluaa, sitten kayda illalla huoneessa suihkussa ja pakkailemassa jonka jalkeen suunnata lentokentalle. Nama kuvitelmat mureni aika akkia kun respasta soitettiin meidan huonepuhelimeen, etta meidan pitais kayda tekee check-out niin pian kuin mahdollista. Oltiin vahan hah, kun meilla piti olla huone maksettu 17 lokakuuta asti. Ei kuitenkaan loydetty enaa sita varausvoucheria mistaan, joten kiltisti (ja pikavauhtia) pakattiin loput kamat ja rynnattiin ulos. Toivottavasti kaikki tarvittava tuli nyt mukaan :D Kaikki miun blogikuvat ainakin hukkui matkalla, kun tietokone on jo pakattu ja nyt tuhlaan alakerran nettiaikaa taman kirjoittamiseen.

Jenna ja Piia suuntasi rannalle ja mie jain laheiseen Hyde Parkiin kuvailemaan sorsia. Helle on kylla ihan tajuton! Tuntuu etta lampohalvauskuolema tulee heti kun astuu ulos ovesta. Sisalla on sentaan onneksi ilmastointi, eihan taalla muuten tammonen arktisiin oloihin tottunut suomalainen pystyis olemaan. Kavin Colesilta ruokaa ja matkalla oli pakko pysahtya kolme kertaa juomaan kun ei kertakaikkiaan vaan pystyny tuossa helteessa raahaamaan ihteeni eteenpain :D Ihanaa, kun miulla on kasimatkatavarana kaytannon pakosta talvikengat, paksut housut ja paksu fleecehuppari, kun en saanut niita mitenkaan mahtumaan matkalaukkuun ja naa ois tarkotus pukea paalle ennen lentokentalle lahtoa. Luulen etta Hong Kongissa voi olla myos aika lammin, joten katotaan tulenko mie hoyryna takasin Suomeen.

Suunnitelmissa on lahtea lentokentalle kahdeksaksi, itse lento lahtee puolenyon aikaan. Mutta sita ennen saatetaan kayda ulkona syomassa ja nautitaan viimeisen kerran Perthin maisemista, saasta, ihmisista, ymparistosta ja tunnelmasta. Pieni haikeus tulee, kun onhan tama kuitenkin ollut meidan koti kunnioitettavat kaksi kuukautta. Mutta nokka kohti kotisuomea, ja uusia seikkailuja sitten kun niiden aika taas on! :)

Never felt better

Täältä saa siis sitä utopistista juomaa, jota bubble teaksikin kutsutaan.

Eilen oli sitten vika työpäivä. Saatiin kaikki paperit ym. hommat hoidettua ja nyt ollaankin sitten yhtä hienoa työkokemusta rikkaampia. Fiilis on ainakin miulla hyvä tällä hetkellä, en olis voinu kuvitella tän reissun olevan lähellekään tätä mitä tää on ollu! Ja tuo oli siis positiivinen ilmaisu :D Ainut miinus on, että huomenna tosiaan sanotaan heipat tälle mantereelle... Mutta aina pitää lähteä pois, että voi tulla takas! WTV:stä jäi hyvä kuva meille, toivottavasti sama pätee toisinkin päin. Harmittaa vähän lähteä, kun just oltiin päästy työnteon rytmiin ja nyt sitten jo lähdetään pois... Kiikutettiin eilen myös iso boksi suklaata ja keksejä työpaikalle. Meillä oli kuvia vikasta työpäivästä, mutta jostain syystä Jennan kameran kortti alko just äsken temppuilemaan eikä saaha niitä koneelle... Toivottavasti saadaan ne vielä pelastettua, siellä oli hyvää materiaalia!

Vehreä puisto keskellä ydinkeskustaa, Suomi vois ottaa mallia tästä...

Pilvenpiirtäjä :D

Sannin tuska

Tänään herättiin sitten kummallisen aikaseen, vaikka olis voinu nukkua pitkään. Lähettiin sitten Sannin kanssa tekemään viimeiset ostokset ja nauttimaan auringosta, lämpötilahan on täällä nyt n. 27 astetta että ei mitenkään huono :) Käytiin juomassa viimeset bubble teat ja syötiin pizzaa jossain puistossa. Nyt ollaan sitten yritetty tunkee tavaroita matkalaukkuihin, joka vaikuttaa osittain aika epätoivoselta touhulta (ainakin Sannin osalta). Illan ohjelmasta ei oo vielä tietoa, mennään ehkä syömään kengurupihvejä jonnekin... Huomenna sitten oliskin se kauan odotettu ja vihattu vika päivä täällä (nyyh) ja koska huomiseks on luvattu 34 astetta lämmintä, niin saatetaan mennä Cottesloe Beachille nautiskelemaan auringosta kun siitä voi vielä toistaseks voi nauttia ;D Lentohan meillä lähtee vasta puolenyön aikoihin, hostellilta lähetään varmaankin 8-9 aikoihin illalla. Siihen asti siis nautitaan loppuhetkistä ihan täysillä, jee!

Auringosta nautiskelua parvekkeella. (Ja märkäruven rapsuttelua, jota Sannilla jälleen on - tällä kertaa myös selässä.)

Damn you, vitamiinipurkki!

Sannin aamuinen vitamiinipilleripurkki kertoo, että kohta loppuu Aussi elämä, ei hyvä juttu. Huomenna viimeinen päivä töissä, sen kunniaksi viedään sinne jotain herkkuja ja nautiskellaan viimeisistä hetkistä. Aion kulkea kameran kanssa kuvaamassa joka ikisen naaman, jonka talosta löydän, että saan paljon muistoja tästä kaikesta ja kaikista. Mietin myös, että jos lauantaina tai sunnuntaina olis hyvä ilma, niin vois mennä viimeistä kertaa rannalle, sielläkin pääsin käymään vaan kerran.

Tästä kuvasta voi aistia suuren tuskan, jota koen

Kävin myös ostamassa viimeisiä puuttuvia tuliaisia tänään. Mukaan tarttui muutama tosi hassu löytö, mutta en julkaise vielä mitä ettei yllätys mene pilalle. Osittain ollaan jo kaikki kolme aloitettu pakkaamaan, toiset innokkaammin ja toiset vähemmän innokkaasti. Jos oikein laitan kaikki Tetris-taidot peliin niin saan tuurilla kaiken mahtumaan laukkuun ongelmitta, miun laukku tosin on puolet pienempi kun Sannin ja Piian mutta eiköhän tästä selvitä.

Huomasin myös töissä hauskan yksityiskohdan: lappu joka käskee kysymään Warrenilta ohjeita playlistien kanssa ennenkuin kysyy mitään Tristanilta. Aloin vaan miettimään, onko tämä lappu tehty ennen vai jälkeen sen kun kysyin apua Tristanilta ja sain melkein koko TV-aseman ohjelmiston sekaisin, hehe... Melkein tulee ikävä jopa soittolistoja kaikesta yksinkertaisuudesta ja pienistä ongelmista huolimatta.

Ja vielä kadulta bongattu hauska yksityiskohta: joku reppana unohti kenkänsä sähkölangan päälle, toivottavasti ei ollut pitkä kotimatka.

The final countdown

4, 3, 2, 1... Näin ne päivät vaan hupenee ja lähtö Suomeen lähestyy. Miun puolesta voitais lähtee vaikka tänään, kun oikeestaan kaikki mitä on halunnukkin nähä on jo nähty. Mutta nautitaan nyt näistä viimeisitä hetkistä täällä täysillä! :)

Eilisen yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen tämä päivä tuntui melko puuduttavalta. Jatkettiin Piian kanssa samaa kuin eilen eli editoitiin promoja koko päivä. Tehokkaasti saatiin yhteensä kahdeksan promoa tehtyä, mikä on ihan kunnioitettava saavutus. Huomiseksi Piialle jäi kolme editoitavaksi, mie lähen kuvaamaan Jingjingin kanssa aamulla klo 8.15. Herätyksestä tulee tuskaa kun mie oon tunnetusti paha aamutorkku. No jaa. Ei enää montaa aamua täällä ja aikaero Suomeen päin on onneks edullinen kouluaamuherätyksille. Tosin syyslomahan on välissä sotkemassa senkin että siihen meni sekin hyöty.

Huomenna taas kuvauskeikalle.

Illalla käytiin Piian kanssa lenkkeilemässä. Hämärässä lenkkeily on aivan ihanaa ja oli kiva kierrellä katselemassa paikkallisten ihmisten asuntoja. Edelleen mietitytään missä kaikki ihmiset ovat iltaisin, sillä vaikka Perth on suurkaupunki klo seitsemän aikaan ihmisiä tapaa ulkona liikkuessaan tyyliin vähemmän kuin Outokummussa.

Tän päivän kuvasaalis oli aika laihaa, joten tässä kaunis villikukka Pinnaclen reissulta. Niistäkin huomaa, että kesä on tullut.

Löydettiin myös uusi puisto ihan tästä meidän läheltä - Hyde Park. Kaunis paikka, jossa oli kaksi lammikkoa. Täysin peilityyni vesi näytti sanoinkuvaamattoman upealta katuvalojen loisteessa. Mietittiin Piian kanssa että se vesi ei edes näyttänyt vedeltä kun oli niin tyyntä. Jumituttiin Northbridgessä katselemaan laskuvarjohyppytoimiston ikkunaa. Olisi siistiä mennä mutta maksaa aika paljon. Harmi sinällään.

Tässä taas ainoastaan Länsi-Australiassa kasvava Kangaroo Paw. Suomennettuna kengurunkäpälä.

Lopuksi linkitetäänpä tähän nyt viimein jakso ohjelmaa jonka kanssa ollaan tuolla eniten tekemisissä. Saanko esitellä: Undercurrent ja uusin YouTubeen ladattu jakso. Tässä jaksossa mie oon kuvannu (Suicide Reporting) ja editoinu (Black Swan Awards), Piia editoinu (gallupit ja ehkä Riverside, en muista ulkoa) ja Jenna kuvannu (gallupit). Eli kaikkien tuotosta on nähtävillä! :)

KANAA!!

Hiekassa lukee I <3 AUS !

Apuaa, enää kolme työpäivää jäljellä! Aika menee ja on menny ihan liian nopeesti... Viikon päästä ollaan jo Suomessa. Jotenkin vähän epätodellista ajatella, että ollaan tosiaan oltu täällä melkein kaks kuukautta. No, vaikka työpäivät vähenee, työn määrä ei ainakaan vähene. Tänä aamuna editoitiin Sannin kanssa loppuun showreel-juttu jostain tyypistä, mitä alotettiin jo eilen. Sitten vaan oltiin tekemättä mitään puolet päivästä, kun ei ollu mitään tekemistä, kunnes Warren ja Tibor tuli sanomaan meille neljän aikoihin, että huomiseks pitäs editoida neljä promoa... Ooteltiin vähän aikaa, että oltas saatu voiceoverit myös, mutta niitä ei koskaan kuulunut, joten editoitiin sitten ilman niitä. Tän odottamattoman editointihässäkän takia miun ja Sannin työpäivä venähti melkein yheksään tuntiin (normaalistihan ollaan oltu jotain 7,5h)... :D Niin ja tänään keskusteltiin myös jokainen vuorotellen Carolynin kanssa kuin meillä on täällä menny ja käytiin vähän läpi noita arviointijuttuja. Ihan hyvältä varmaan vaikutti kaikkien osalta :)

Maailman parasta jogurttia!

Ruusu, jonka sain viikonloppuna joltain ohikulkijalta :D Huomatkaa edustava maljakko

Töitten jälkeen käytiin Sannin kanssa pikasesti Northbridgessa, koska mie halusin käydä ostaa ihanasta Nando's-kanapaikasta paria kastiketta (ja ehkä vähän myös ruokaa, heh). Suomessa syön varmaan ensimmäiset kolme viikkoo pelkkää kanaa, koska täällä sitä ei oo voinu kamalasti syödä. (ja makaronia + jauhelihakastiketta en syö ehkä vuoteen.....) Tuntuu että miulla on joku kanariippuvuus, tuo Nando's on ehkä paras ravintola ikinä ja oonkin hakenu sieltä viikon sisällä ruokaa ehkä kolme kertaa, hups.. :D Mutta pitää nyt nauttia kun Suomessahan ei tätä(kään) ihanuutta oo. Hirveetä kun nää meidän postaukset koostuu nykyään vaan syömisestä :D Tälläkin hetkellä Sanni ja Jenna on syömässä ja mie tosiaan sulattelen sitä miun kana-ateriaa. Mut koska miulla ei oikeestaan oo mitään muuta asiaa, niin ihastelkaa vaikka näitä random kuvia!

Hungry Jack's, voittaa Heset ja Mäkkärit 6-0

Nando's!

Ruokaa, ruokaa, ruokaa

Tänään oli letkeän rento päivä. Aamukoomauksen jälkeen Piia päätti lähteä shoppailemaan viimeisiä rahojaan, Sanni dataili ja itse menin ensin nauttimaan nuudeleita alakertaan ja sitten pitkän mietinnän jälkeen random kävelylle Northbridgeen. Oli tosi kiva vaan hiippailla siellä ympäriinsä ilman mitään kiirettä, pistäytyä aina välillä mukaviin pikku kiinalaiskauppoihin ja nauttia aurongonpaisteen ja mp3:n luomasta tunnelmasta. Vaeltelun jälkeen löysin Piian ja lähdettiin metsästämään miulle shortseja. Noh, ei löytyny, mutta käytiin kivasti syömässä ensin Nandosissa ja myöhemmin Moon Cafessa! Melko hyvät pizzat, hinta oli melko kova ottaen huomioon, että se oli vaan pizza. Mutta kyllä kannatti, mahtavat täytteet ja erittäin riittoisa, vaikka syötiinkin puoliksi. Back to Billabong ja bloggaamaan.

Ahdistus kourallisessa tomua

A heap of broken images, where the sun beats,

And the dead tree gives no shelter, the cricket no relief,

And the dry stone no sound of water. Only

There is shadow under this red rock

(Come in under the shadow of this red rock),

And I will show you something different from either

Your shadow at morning striding behind you

Or your shadow at evening rising to meet you;

I will show you fear in a handful of dust.

T.S Eliot - The Waste Land

Tämän päivän fiilikset oli kyllä kaukana ahdistuneisuudesta (ihanaa vaihteeks näin päin), mutta oli pakko ottaa inspiraatiota tähän blogitekstiin miun lempirunosta, jota en valitettavasti löytänyt suomenkielisenä tähän hätään. Tähän vielä varoitus, että tämänpäiväinen teksti sisältää enemmän kuvia kun laki sallii.

Aamun aikanen herätys ei oikein kiinnostanut ketään, mutta saimme itsemme yllättävän helposti ylös ja ulos. Bussi otti meidät kyytiin hostellin edestä puoli kahdeksalta ja otimme suunnan kohti Pinnaclea. Aamun sää näytti harmillisen pilviseltä, mutta ei luovuttu toivosta sillä ennustuksen mukaan luvassa oli reiluja lämpöasteita ja aurinkoa.

Ensimmäiseksi vierailimme The Maze Wildlife Parkissa, jossa pääsimme tutustumaan Australian eläimiin hieman lähemmin.Saimme silittää sekä koalaa että kengurua, mikä oli hienoa. Molemmat karvaotukset havaittiin hyvin pehmeiksi :) Emujakin näimme aika läheltä. Minuu kyllä muuten vähän säälitti kaikki eläimet tuolla kun oli aika pienissä aitauksissa ihan sen takia että ihmiset pääsee paremmin niitä hiplaamaan. Mutta eipä nuo kovin kärsiviltä näyttäny...

Täällä emme olleet kovin pitkään, sillä vettä alkoi ripeksiä juuri kun olimme kengurujen luona. Jäimme kuitenkin juomaan aamuteet ja syömään täytteiltään laskiaispullia muistuttavia juttuja. Nam!

 Villieläinpuistossa vierailun jälkeen matka jatkui kohti Cervantesin kylää. Ajoimme The Indian Ocean Roadia pitkin, jonka maisemia ei ole suotta kehuttu turhaan! Tosiaan tuli huomattua, miksi Australian luontoa kutsutaan nimellä "The Bush". Autosta ei oikein saanut hyviä kuvia, mutta jotain kelvollista kameran muistikortille tarttui.

Cervantesissa meidän piti käydä Rock Lobster Factoryllä, mutta siellä oli meneillään jonkinlainen remontti, joten se jäi väliin. Kävimme kuitenkin rannalla sillä aikaa kun oppaamme Sasha valmisti meille Sausage Sizzle lounasta - perinteiseen aussityyliin eli grillaamalla. Oli erittäin hyvää ja jopa mie uskaltauduin syömään makkaraa kuorineen :D (Mitkä kuoret ihmettelee varmaan kaikki, mutta makkarassa on kuoret koska mie sanon niin. Piste.)

Erittäin täyttävän ja herkullisen lounaan jälkeen matka jatkui kohti Pinnaclea. Matkalla pysähdyttiin meren lähistölle ihailemaan upeita maisemia. (Miulla oli oikeeti ihan kamala tuska kun piti viidensadan kuvan joukosta yrittää valita parhaat tähän blogitekstiin. Ei ollut kovin helppo tehtävä.) Sääkin oli tosiaan muuttunut jo lähes pilvettömäksi, ja onneksi ennustus piti paikkaansa!

Meidän retkibussi.

Löydettiin joku liskokin.

Kärpäset oli oikeestaan retken ainoa huono puoli. Niitä kyllä riitti oikeesti riesaksi asti, mutta nyt ainakin ymmärrän miks Aussie salute esitetään aina kärpästen huitomisella naamalta.

Saavuimme itse Pinnacleen puolen päivän jälkeen. Meillä oli 45 minuuttia aikaa kierrellä opastetusti aavikolla, jonka jälkeen saimme käydä Discovery Centressä, josta löytyi lisätietoa Pinnaclen synnystä. Yhden teorian mukaan kivet ovat muodostuneet hiekkadyynien pohjakerroksissa, missä hiekka on tiiviimpää. Puiden juuret ovat ylettyneet pohjakerrokseen, jonka seurauksena hiekkaa on jäänyt puiden juurien ympäröimäksi. Aikojen kuluessa kevyt hiekka on lentänyt tuulen mukana pois ja puut ovat kuolleet, jonka seurauksena jäljelle on jäänyt vain kovempia kivipaaseja - Pinnacleja.

Aboriginaalien tarustossa Pinnacle on paholaisten paikka. Lapsille kerrotaan iltasatua, jossa heitä pelotellaan olemaan menemättä sinne tai muuten he joutuvat demonien sieppaamaksi. Erään tarinan mukaan lapset eivät varoituksista huolimatta olleet totelleet ja katosivat aavikolle. Kivipaasien sanotaankin olevan näiden kadonneiden lasten sormia, jotka epätoivoisesti yrittävät takaisin maan pinnalle. Tälläistä Sasha meille tänään kertoi ja mie ymmärsin sen näin. 

Jennan toinen lempikivi, johon oli helppo hakata päätä kun kolokin oli jo valmiiksi. Ykkösvalintaa ei valitettavasti voida julkaista mahdollisten alaikäisten lukijoiden takia...

Kivilaatu on aika huokoista ja helposti murenevaa, jonka takia Pinnaclejen päällä kiipeily oli ehdottomasti kielletty.

Olisikohan peräti toinen yhteiskuva meistä kolmesta koko reissun aikana?

Nähtiin myös vaaleanpunaisia lintuja (nyt ei lajintunnistus oikein pelitä)... Aika kesyjä olivat kun pääsin tätä yksilöä melko lähelle.

Pinnaclen tutkimisen jälkeen oli aika jatkaa matkaa Lancelinin hiekkadyyneille. Siellä luvassa oli meille täysin uutta aktiviteettia nimittäin hiekkalautailua. Dyynit olivat aivan uskomattomat ja hiekkaa oli lähes silmän kantamattomiin. Lancelinin dyynit ovat paitsi suosittuja hiekkalautailupaikkoja, myös motoristien suosiossa. Tänäänkin nähtiin ties minkälaista maastomönkijää ja motocross pyörää ajelemassa dyyneillä.

Laudat piti ensin vahata. Jenna demonstroi.

Oppaamme Sasha selitti, kuinka hiekkalautailu oikein tapahtuu. Istuminen tähän tapaan on helpoin tyyli, myös mahallaan ja seisaillaan voi laskea.

 
Kokonaisuudessaan päivä oli kerrassaan mahtava. Hyvää ruokaa, hilpeää seuraa, uskomattomia maisemia ja unohtumattomia elämyksiä. Siinäpä hyvin kliseisesti tiivistettynä reissun jättämät tunnelmat. Suosittelen tosissaan lähtemään vähän kaupungin ulkopuolelle niin näkee edes pienen palasen todellista Australiaa. Viimeiset kahdeksan päivää voikin sitten hyvillä mielin nauttia ihan yksinkertaisista huveista kaupungin puolella - ihan hyvä saavutus olisi vaikka ostaa ne vihoviimeisetkin tuliaiset.