6.10.2011

Hikoilua ja hyytelöä

Huonosti nukutun yön jälkeen suuntasimme työpaikalle kuten tavallista. Mie ja Piia vielä puolta tuntia etuajassa, kun tiedossa oli kuvaukset Jingjingin kanssa. Pakattiin kamat nopeesti ja suunnattiin juna-asemalle. Tällä kertaa otettiin ihan uusi suunta eli Midlandin linja.

Rakennukset Midlandiin päin mennessä muuttui tyyliltään täysin. Lähes kaikki oli taustalla näkyvän kaltaisia hienoja.
Jäätiin paikkaan nimeltä Bassendean, josta kävelimme parisataa metriä kohteeseemme. Kyseessä oli kirjoja netissä myyvä yritys, jonka omistajaa haastattelimme sähköisten ja fyysisten kirjakauppojen eroista. Halusimme kuvata myös työntekoa, mutta meitä pyydettiin tulemaan illemmalla uudestaan, kun toinen haastateltavamme oli lähdössä Subiacoon.

Kirjavaraston pihalta otettu kuva. Jännä puu :D

Nautittiin sitten kunnon lounas ja Jingjing osti Piialle ja miulle bubble teat. Otimme ihan tavalliset versiot, mutta makuvaihtoehtoja olisi ollut ainakin 40 erilaista. Tämä bubble tea on siis kylmää maitoteetä, jossa on kummallisia hyytelömäisiä palloja seassa. Oli erittäin jännittävä kokemus, etenkin kun sai ekan hyytelöpallon suuhun ja reaktio oli vähän mitäs ihmettä. Tämän perusmakuisen teen hyytelöpallot eivät oikeastaan maistuneet miltään (niitten pureskelu oli tosi ällöttävää) ja tee oli itsessään melko imelää. Jotain muuta makua voisi vielä uskaltaa kokeilla :D


Jingjing.
Koomasimme asemalla muutaman tunnin, jonka jälkeen lähdimme takaisin Bassendeaniin. Tällä kertaa saimme haluamamme haastattelun ja kuvituskuvan. Mie jouduin vielä yksin menemään kuvaamaan postikonttoriin tämän haastateltavamme kanssa, mikä oli jännittävä kokemus kun oli pakko heittää jotain smalltalkkia :D

Toinen kuva pihalta. Vähemmän jännä puu.

Palautettiin kamat ja lähdettiin sitten hostellille. Ehdittiin vielä nauttia matkalla auringon viimeisistä säteistä. Voi varmaan jo sanoa, että täällä on nyt virallisesti kesä. Aurinko paistoi tänäänkin pilvettömältä taivaalta koko päivän ja lämpöä oli mukavasti. Miulle ainakin tuli hiki pitkissä maastohousuissa, jotka ei ees ole sieltä ohuimmasta päästä.

Tälläseen ihmeellisyyteen törmättiin: kiertävä koirien trimmausvaunu. Piti melkein kahesti katsoa ennen kuin uskoi näkemänsä todeksi.
Huomenna sitten jatketaan tämän kirjajutun kuvausten parissa, tällä kertaa Länsi-Australian yliopistolla.

2 kommenttia:

  1. Näin kun blogi on kahlattu läpi on ehkä syytä jo kommentoidakin jotain ;) Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Hienoja kuvia ja mukavia juttuja myös siitä arjesta siellä. Mulla on oma reissu Ausseissa alkamassa Perthistä muutaman viikon päästä niin on erityisen mukava ollut tutustua kaupunkiin lisää myös tän blogin kautta.

    Mukavaa loppu aikaa Perthissä teille ja tervetuloa takaisin Suomeen! Täällä on syksy jo melko pitkällä...

    - Minna.

    VastaaPoista
  2. Hieno homma kun meistä on ollut hyötyä ;) Haikein mielin tosissaan palaillaan kylmään Suomeen viikon päästä.

    Mutta mahtavaa reissua siulle! Tänne tuloa ei kyllä tule katumaan.

    VastaaPoista