Home sweet home

Jennapa tuossa kertoi jo kaiken oleellisen meijän lentomatkoista ja kulttuurishokista, mikä kohdattiin kun tultiin Suomeen joten en rupea nyt niitä kertailemaan. Laitan vaan lyhyesti ja yksinkertaisesti, että reissussa on kiva olla mutta on myös kiva tulla kotiin. Aikaeron takia olen päivissä ihan sekaisin ja unirytmikin pitäisi saada takaisin ruotuun tässä syysloman aikana.

Viimeisen päivän viettoa Hyde Parkissa.

Eilisiltana saavuttiin noin neljän aikaan tänne Ylämyllylle, mistä Jenna ja Piia sitten jatkoi Joensuuhun ja mie lähes suorilla Outokumpuun lääkäripäivystykseen hakemaan kolmannen satsin antibiootteja märkärupeen. Sain nyt kyllä sellasta myrkkyä, mikä vastaanottovirkailijan mukaan tappaa oravatkin takapihalta, että jo on kumma jos ei nyt tällä tokene. Samalla kävin mummolassa viemässä tuliaiset ja kahtomassa osaomistukissaani Reneä, joka on ollut huonona nyt jonkin aikaa, mutta on onneksi alkanut parantua. Ajoin myös autolla ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen! Tuntui aika omituiselta istua vasemmalla puolen AJAJANA... Aika äkkiä tähän kuitenkin tottuu (toivottavasti).

Jennan ja Piian lentokenttäangsti.

Reissusta jäi kokonaisuudessaan erittäin hyvät fiilikset. Sai nähdä maailmaa ja tutustua täysin erilaiseen kulttuuriin töiden kautta. Olin mielestäni erittäin onnekas kun sain kuvata niin paljon Undercurrent-juttuja, matkustella ympäri Perthiä ja nähdä samalla tavallisten ihmisten elämää ja arkea. Kehityin myös paljon ihmisenä. Ennen kaikkea olen itsenäisempi kuin ennen matkaa ja uskallan jopa hoitaa omia asioitani. Vielä on paljon asioita joissa voi kehittyä lisää, mutta tästä on suunta vain ylöspäin. Matka kohti kohti itsenäistä elämää alkaa, muutto omilleen on joskus tulevaisuudessa vielä edessä ;)

Sorsaperhe Hyde Parkissa.

Näinpä mie nyt jätän viimeiset hyvästit tälle blogille ja omasta puolestani kiitän kaikki lukijoita jotka ovat jaksaneet lukea meidän juttuja. Jennan ja Piian osalta juttu jatkuu kuten edellisestä tekstistä voitte lukea. Mie taas olen aika varma siitä että miun tulevaisuus sijoittuu vielä seuraavat vuodet ihan kotisuomeen. Australiaan kyllä palaan vielä joskus, ehkä kymmenen, ehkä viidentoista tai ehkä kolmenkymmenen vuoden päästä. Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Nyt haluan vain toistaiseksi käpertyä poikaystävän kainaloon ja nukkua pääni selväksi tästä epätodellisuuden tunteesta: täällä sitä ollaan, Suomessa taas.

Univelat pitää nukkua pois... hyvässä seurassa :D