2.10.2011

Shoot & run!


Eilinen päivä oli kokonaisuudessaan tuskallisen hauska! Lähdin aamulla aikaisin ja univelkaisena liian lyhyiden unien jälkeen alakertaan odottelemaan innolla paintball päivän alkua. Suunnitelma oli siis odotella, että kaikki ihmiset ilmaantuvat paikalle ja ottaa suunnaksi tämä paintball paikka, jonka nimeä en kyllä muista mutta melko kaukana se oli, koska ajamiseen meni n. 45 minuuttia. Aikataulusta oltiin tietenkin myöhässä ja muutama koomaisin ja aamu-unisin ampuja jäi puuttumaan tiimistä.


Perille saapumisen, lappujen täyttämisen ja muun muodollisen shaissen jälkeen päästiin viimein vetämään maastohaalarit päälle ja turvallisuusohjeistuksen jälkeen siirtymään ensimmäiselle radalle! Ensimmäisen pelin ajan lähinnä piilottelin muurin takana ja katsoin, mitä muualla tapahtuu ja miten homma toimii. Säännöt alussa meni vähän ohi ensimmäisellä kerralla ja homman idea muuttui joka radalla, kaikissa pelattiin 2-3 erää. Ratoja oli yhteensä neljä erilaista, ehkä enemmänkin, mutta noita neljää päästiin kokeilemaan. Ensimmäinen oli melko tylsä, muuri keskellä kenttää, sniper torneja kummallakin puolella sekä pieniä "aitoja" joiden taakse voi piiloutua pois tulilinjalta. Seuraava oli wild west -henkinen ja ideana oli heittää pommi puolustavan joukkueen taloon eikä tulla tapetuksi tai vaihtoehtoisesti puolustaa omaa taloa ja ampua kaikkea mikä liikkuu! Kolmas oli linnan valloitus, tehtävänä taas tiimistä riippuen puolustus tai hyökkäys ja lipun vetäminen salkoon sekä puolustavan joukkueen eliminointi. Tämä rata oli ehkä hauskin kaikista, ainakin hyökkäys joukkueena, sai vaan juosta ja ampua piilottelevia puolustajia, muhahah! Viimeinen rata oli pyramidin valloitus, kumpi joukkue tahansa pääsee ensimmäisenä pyramidin sisälle ja onnistuu pysymään hengissä 4 minuttia, voittaa.


Hauskaa, mutta kivuliasta hommaa, silti ehdottomasti sen arvoista! Onnistuin hankkimaan itselleni 2 käsimustelmaa ja ainakin 5 reisi/perse alueen mustelmaa eli en edes kovin montaa muihin verrattuna. Mustelmat ei edes satu paljoa, mutta reisilihakset on melko kipeänä monen tunnin juoksemisen, konttaamisen ja piiloutumisen jälkeen. Tänä aamuna sitten nautiskeltiin aamupalaa ulkona takapihalla, sää oli ihan kiva ja aurinkoinen muuten paitsi kuvanotto hetkellä. Leipää, kahvia ja parin tunnin auringonottosessio. Perfect sunday.






PS: Sanni teki taidetta meidän kanan makuisista naksuista! Miks näitä ei saa Suomesta? Aivan mahtavia ja laatikko maksaa (tarjouksessa) vaan dollarin. Näitä mussutettiin perjantaina töissä viimeset tunnit, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti