Never call me again!

Koin tänään töissä ehkä pelottavimmat hetket ikinä! Aamulla olin tekemässä soittolistoja, kuten viimeviikolla luvattiin, mutta sillävälin kun kävin vessassa, muu staff päätti pitää kokouksen juuri siinä huoneessa. Menin takaisin tietämättä tätä faktaa, joten Carolynn keksi, että kun nyt oon siinä niin saankin sitten mennä alakertaan siltä varalta, että joku tulee käymään tai soittaa. Istuin sitten yksin alakerrassa ja toivoin niin ettei kukaan soita kun en tiedä yhtään mitä sanoa, mutta jouduin vastaamaan kahteen puheluun ja asioimaan random asioista englanniksi, melkein iski paniikki! Varsinkin toisen soittajan kohdalla, jonka asiasta ei saanu niin mitää selvää... Mutta selvisin sen tuskaisen puolituntisen melko hyvin!

Miun tämän päivän lounas jo melkein vakiopaikaksi muodostuneessa Chilliz -nimisessä paikassa

Loppupäivän sitten tuhrasin soittolistaa keskiviikolle. Ihan mielenkiintoista nähdä miten homma toimii, kun ensin olin tekemässä proggrammingia ja nyt sitten teen hommaa joka linkittyy aika suoraan juuri sinnepäin ja vielä jännempää on katsella kun telkkarista tulee ohjelmaa, jonka on itse tökkinyt listalle! Tasan tarkkaan tietää, että esimerkiksi pomppivien papujen jälkeen tulee Calvin Harrisin Bounce musavideo. Hieno tunne, hieno kappale. Ainakin kovassa soitossa kun jää päähän soimaan kun joutuu kuuntelemaan jokapaikassa.




Illalla, sillävälin kun Sanni (jälleen kerran) sai lähteä kuvaamaan jotain itsemurharyhmää (vaikkakin aika tuskaisasti pitkän päivän päätteeksi), oltiin Piian kanssa takapihalla mittelemässä voimia uus-seelantilaisen tyypin kanssa. Piia melkein voitti kädenväännössä tämän poikaparan, heh heh! Jo valmiiksi hutera pöytä meinasi hajota alta ennenkuin Piia joutui taipumaan tappioon.

Tällä haballa voittoon! (ainakin melkein)