Lähtöä odotellessa

Herätelläänpä tääkin blogi henkiin.

Elikkäs lähtö lähenee. Lentoliput ja viisumit saatiin viime viikolla ja olo oli kieltämättä hieman epätodellinen. Lähtö kohti Australiaa tapahtuu varhain tiistaiaamuna 16. elokuuta, toisin sanottuna ylihuomenna. Ensiksi junalla Helsinkiin, sieltä Lontoon kautta Hong Kongiin ja lopulta määränpäähämme Perthiin, jossa suoritamme kahden kuukauden työssäoppimisen. Kukapa olisi uskonut että ensimmäisenä lukiojaksona noin kaksi vuotta sitten vitsillä heitetty työssäoppimisjaksolla Australiaan- ideaan todella toteutuisi. Tässä sitä joka tapauksessa ollaan...

Äitin keittiön seinälle laittama kello näyttää jo Australian aikaa.

Matkaan on valmistauduttu ja ainakin itselläni on jo lähes kaikki tarvittava pakattuna. Tai no... hujan hajan olohuoneen lattialla suht. kaoottisessa järjestyksessä, mutta väliäkös tuolla. Tavaraa on kieltämättä ihan kiitettävä kasa, vaikka yritettiin Jennan ja Piian kanssa hieman jakaa kuka ottaa ja mitä. Silti on pieni epävarmuus jos jotakin hyvin tärkeää unohtuu. Lisäksi tulee orpo olo kun oma tietokone ei seuraa matkalla mukaan. On se sen verran tärkeä kapistus minulle. Kamera lähtee onneksi mukaan niin saatan jopa saada ikuistettua jotain taiteellista. Että varokaa vaan ;D Tämän hetken suurin ongelma on kuitenkin verkkovirta-adapteri, joka ei viikkojen odottelusta huolimatta ole kolahtanut postilaatikkoon. Huomenna on viimeinen mahdollisuus saada se, muuten on käytävä etsiskelemässä jostain Joensuulaisesta liikkeestä.

Toistaiseksi hallittu kaaos.

Tällä hetkellä tuntuu hyvin ristiriitaiselta. Toisaalta haluaa lähteä kokemaan jotain uutta, toisaalta taas ei. Pieni pelko siitä meneekö kaikki niin kuin on suunniteltu vaanii aina jossain mielen perukoilla. Sitä yrittää vain vakuuttaa itselleen, että kaikki menee hyvin ja huolehtiminen on aivan turhaa. Onneksi en ole lähdössä yksin, sillä en tiedä pärjäisinkö yksin lentokentillä tai täysin vieraassa kulttuurissa. Kolmestaan on sentään kivempi ratkoa ongelmia, kuin yksin yrittää sormi suussa niitä miettiä. Mutta toivotaan ettei mitään tälläisiä tule.

Selvitettävää on vielä jonkin verran. Esimerkiksi puhelimien toimivuudesta löytyy montaa tietoa. Olisihan se kiva saada yhteys kotiin edes silloin tällöin. Vaikka netin kauttakin puhelut onnistuvat, se on eri asia millainen yhteys hotellilla on. Mutta näistä nyt kannattaa murehtia vasta paikan päällä. Kuhan pääsee reissun päälle niin eiköhän tää kaikki epävarmuus ja turha huolehtiminen häviä ;)

 Aivan ihana on huomata kuinka paljon ystävät ja sukulaiset välittävät. Monet ovat sanoneet että tulee ikävä ja tunne ei ole yksipuoleinen. Mutta yhteyttä voi pitää koko matkan ajan. Mieltä lämmittävin asia oli mummolta saatu suojelusenkeliriipus, jonka tarkoituksena on turvata matkani. Sanat eivät oikeastaan riitä kuvaamaan mitä se minulle merkitsee. Joka tapauksessa lupaan palata hengissä kotiin. Laitoin tuon normaalisti kaulassani roikkuvan avaimen jo syrjään... Tuo enkeli saa roikkua kaulassani koko matkan ajan. 

Reissu tulee olemaan minulle ennen kaikkea askel kohti itsenäisyyttä. Jenna ja Piia saavat luvan opastaa vähän kaikessa ruuanlaitosta pyykinpesuun kun ovat omillaan asuneet jo jonkin aikaa :D Joten taas sanon, että on hyvä etten ole yksin lähdössä...

Loppuun vielä hyvin Aussitunnelmainen biisi.