That's what I get

Aamulla töissä ensimmäinen tehtävä oli tulostaa suomalaisen makaronilaatikon ohje Carolynnille. Samalla puolet aseman ihmisistä kiinnostui ohjeesta, joten niitä tuli jaettua itse kullekkin. Ihan kummallista kun meillä Suomessa makaronilaatikko ei todellakaan oo mitenkään erikoista, mutta täällä sitä pidetään jotenkin ihmeellisenä. Päivän awws fiilikset sai kun äänimies Chris yritti ääntää sanaa Koskenlaskija (juusto joka mainittiin ohjeessa) oikeaoppisesti. Sivuhuomautuksena, että Chris on ihan mahtava tyyppi :D

Rautatieasemalla...

Tänään suuntana oli Roxanne's Cake Shop- nimisen uuden reality sarjan kuvaukset. Aamulla laitettiin kamat kasaan ja testailtiin äänilaitteiden toiminta Chrisin kanssa. Warren tarkisti vielä että kaikki on mukana ja ei kun menoksi. Ensiksi suuntana rautatieasema, josta liput Cockburn- nimiseen paikkaan. Junamatka oli mielenkiintoinen kokemus ja miehet sai hyvät naurut kun en mienannut osata näyttää lippua konduktöörille. Njoo, oli kieltämättä aika huvittava olo siinä vaiheessa :D

 Perillä Cockburnissa nainen (Christine?) tuli hakemaan meitä pienellä vielotetilla Fordillaan johon sitten yritettiin ahtaa kaksi isoa kameralaukkua, äänilaukku ja kolme ihmistä. Oli kyllä aika tetriksen peluuta, mutta saatiin ne loppujen lopuksi aseteltua. Ajeltiin sitten jollekkin asuinalueelle, jossa tavattiin Roxanne niminen kakuntekijä. Tekee sellasia hienoja kakkuja, jollasia joku on saattanut nähä ohjelmassa Kakkutehdas (tuli joskus ainakin Jimiltä). Tutustumisien ja esittelyjen jälkeen laiteltiin kamat pystyyn ja keskusteltiin hieman siitä mitä tulee tapahtumaan. Miuthan tosiaan laitettiin ihan kymiltään eilisen kahvikupin filmaussession jälkeen ottamaan lähikuvia kakunteosta. Ja ilmeisesti tää vielä menee telkkariin about 59 000 katsojan nähtäväks, joten eipä ollut yhtään paineita... :D

Roxanne, Chris ja Warren varsinaisten kuvausten jälkeen keskustelemassa shown introsta.

Kuvauksissa kesti noin kaksi tuntia (matskua tuli kaksi kasetillista) ja voitte uskoa että kädet oli aika kuolleet sen jälkeen - Warren nimittäin halusi paljon kuvaa kakun yläpuolelta ja mie en tunnetusti mikään kirahvi ole 161 ja puolen sentin pituudella. Onneks tähän käsivarakuvaukseen on tullut koulussa aika paljon treeniä, miehän oon tunnetusti maailman laiskin jalustankäyttäjä ja nautin paljon enemmän siitä vapaudesta minkä käsivarakuvaus suo.

Kahden tunnin lopputulos. Vaikka ei siltä näytä, it's all edible. Roxannea lainatakseni.

Varsinaisen kuvaussession jälkeen Warren otti vielä kuvituskuvaa ja alkuun kuvattiin vielä lyhyt introhommeli. Miun ei tässä vaiheessa tarvinnu tehä enää muuta kun pyöritellä peukaloita ja leikkiä teipillä. Sitten paluumatka samalla lailla kun tulomatka. Takaisin WTV:llä oltiin noin puol neljältä. Oli kieltämättä hieman nälkä ja väsymys kun koko päivänä ei ollut yhtään taukoa ja olin jo jees, viikonloppu, saa levätä, sitten eläintarhaan huomenna. tänään valvon pitkään ja juttelen Suomen kavereille tyyliset fiilikset.

Kieltämättä tuli nälkä kun tälläsiä herkkuja oli pöydällä eikä koko päivänä ollut syöny mitään...

MUTTA. Carolynn (tai joku) oli päättänyt että mie oon huomenna töissä. Olin ihan häh, kun joku näistä school kideistä tuli sanomaan että mie oon niitten kameramies aamulla. Olipa ihana kuulla Carolynniltä siihen päälle että Jenna ja Piia oli päässy tänään pois jo kaheltatoista viikonlopun viettoon. Mie en väsymykseltä enää jaksanu ruveta väittää vastaan, olin vaan että ok, huomenna yheksältä tekemään töitä. Siihen meni käytännössä päivän hyvä tuuli. Mie kyllä arvostan tätä että miulle annetaan mahollisuutta kuvata, tehä alan hommia ja kehittää taitojani kameran kanssa, mutta voishan niitä pikkusen jakaa meijän kolmen kesken eikä kasata kaikkee yhen harteille.

Joten aikaseen nukkumaan perjantai-iltana. That's what I get.